keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Keittiön ovea on nyt raotettu, aika tehdä haaveista totta!

Kokki opiskelut pyörähtivät käyntiin kertaheitolla syyskuussa 2015, kun päätin tehdä pitkäaikaisesta haaveesta totta!

Ensiksi hiukan aasinsiltaa blogin nimestä: tiramisut.

Tiramisu-jälkiruoka
Kopioitu tuotos
Tiramisu-jälkiruoka on italialainen jälkiruokaklassikko.T ira mi su tarkoittaa “kohota minut ylös” eli piristä minua. Tässä onkin se perusajatus miksi alalle lähdin. Hyvä ruoka piristää, kun vain muistaa syödä kohtuudella. Sen lisäksi, että se tyydyttää makuaisteja ja ihmisten perustarvetta, nälkää. On ruoalla myös sosiaalisia tekijöitä. Se yhdistää ihmisiä eri tilanteissa ja näistä tilanteista voi taasen kehittyä vaikka elinikäisiä ystävyyssuhteita. Lyhyesti siis: On kiva nähdä ihmisten nauttivan ruoasta, jonka olet omin käsin saanut aikaan!

Tässä aiheeseen liittyvää tiramisu ohjetta, netistä poimittuna. Nähtäväksi jää saanko kotiliedellä yhtä houkuttelevan näköistä aikaan. Tästä myöhemmin kuvaa tulossa :)

500g             mascarponejuustoa
4                 keltuaista
1,25-1,5dl        sokeria
4                 valkuaista
2dl               vahvaa espressokahvia
n. 0,5dl          konjakkia (Monopol)
n. 200g          savoyard-keksiä
                   kaakaojauhetta


1. Vatkaa keltuaiset ja sokeri napakaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi lumeksi ja sekoita keltuaisvaahtoon. Lisää mascarpone-juustoa joukkoon sähkövatkaimella vatkaten. Seoksen kuuluu aaltoilla mukavasti, se ei saa olla liian löysää eikä liian pehmeää.
2. Kasta sormimaisen kapeat keksit kylmään, konjakilla maustettuun vahvaan kahviin ja lado puolet kekseistä suorareunaiseen vuokaan. Levitä päälle puolet juustoseoksesta. Kasta loput kekseistä kahviin, levitä keksit juuston päälle ja valuta loput nesteestä kekseille. Levitä loput juustoseoksesta päälle.
3. Anna tiramisun olla jääkaapissa peitettynä 3 tuntia tai seuraavaan päivään. Seulo tiramisun pinnalle kaakaojauhetta ja leikkaa 80-90 g painaviksi annoksiksi. Tiramisu-jälkiruoka säilyy jääkaapissa 6-7 vuorokautta. Juomaksi tiramisun kanssa sopii madeira, amaretto tai vino la Mandorla.
Tiramisu tehdään perinteisesti sormimaisista savoyard-kekseistä, mutta keksien asemesta voit käyttää tiramisuun kahta ohutta, kuivahkoa sokerikakkulevyä (4 kananmunaa, 1,5 dl sokeria, 1,5 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Paista leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 225 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa kahdeksi levyksi.) Kostuta levyt vuoassa. Mascarpone-juuston voit korvata sekoittamalla 300 g Hovi-juustoa ja 2 dl ranskankermaa. http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/tiramisu-jalkiruoka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti